Kuva
Kolme vanhaa naista istumassa ravintolan terassilla.
Vanhuksia Koskenpartaan kävelykadulla.

Ehdota vuoden vanhusteko-palkinnon saajaa

Tiedote
1.8.2023 14:39
Imatran kaupunki jakaa ensimmäisen vuoden vanhusteko -palkinnon lokakuussa 2023. 

Kuka tai mikä organisaatio on edistänyt vanhusten asiaa Imatralla? Ehdota palkittavaa Imatran kaupungille 10.9. mennessä. 

Imatran vuoden vanhusteko-palkinnolla halutaan kiinnittää huomiota vanhusten asioihin ja kannustaa heitä tukevia toimijoita. Vanhuksia imatralaisista on yli 15 prosenttia, eli noin neljä tuhatta. Vanhuksina pidetään yleensä 75 vuotta täyttäneitä.

Vanhukset tarvitsevat usein tukea asumisen ratkaisuissa, digitaalisissa palveluissa, sosiaalisten suhteiden vaalimisessa, harrastamisessa, liikkumisessa tai terveyden ylläpitämisessä. 

Palkinnon perustamista ehdotti Imatran kaupungin vanhusneuvosto.

– Vanhusten elämää tukee laaja toimijoiden verkosto läheisiä, vapaaehtoistoimijoita ja ammattilaisia, joiden arvokasta työtä ei välttämättä huomata. Haluamme, että tämä työ ja vanhusten tarpeet Imatralla tulisivat palkinnon kautta aiempaa paremmin esille, kertoo Imatran vanhusneuvoston puheenjohtaja Sanna Prior.

Imatran vuoden 2023 vanhusteko -palkinto jaetaan Vanhustenviikon juhlassa 6.10. Kulttuuritalo Virran Karelia-salissa. Palkinnon arvo on 500 euroa. 
Vanhusneuvosto hakee julkisella haulla sopivia ehdokkaita palkinnon saajiksi ja tekee niiden perusteella päätöksen palkittavasta.

Ehdota vuoden vanhusteko-palkinnon saajaa.

Ehdotuksen voi tehdä myös paperilomakkeella Imatran kaupungin asiakaspalvelussa. Ehdottaja voi olla kuka tahansa.

Lisätietoja: 

Sanna Prior, Imatran vanhusneuvoston puheenjohtaja, p. 040 593 7676. sanna.prioratimatra.fi (sanna[dot]prior[at]imatra[dot]fi)
Heikki Laine, Imatran vanhusneuvoston sihteeri, p. 020 617 2321, heikki.laineatimatra.fi (heikki[dot]laine[at]imatra[dot]fi)

Vuoden vanhusteko -palkinto 2023

•    Jaetaan ensimmäistä kertaa vuonna 2023.
•    Ehdotusten keruu 10.9. asti.
•    Palkitseminen vanhustenviikon juhlassa 6.10.2023.

Kirjoita kommentti

CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.