Kuva
Karttakuvassa Imatran Meltolan aluesaneerauksen alustava aikataulu alueittain.
Meltolan aluesaneerauksen alustava aikataulu

Meltolan katualueiden saneeraus käynnistyy raivaustöillä

Tiedote
17.2.2023 12:54
Hevossuontien raitilla työt alkavat maanantaina 20.2.2023.

Vuoden 2023 aikana tullaan saneeraamaan Silakuja–Hevossuontien raitti, Loimikatu, Vällykatu, Kulkuskatu, Riimukatu sekä Valjaskadun itäisiä osia.

Katusaneerauksen yhteydessä uusitaan kadut sekä vesi- ja jätevesiverkosto. Lisäksi saneeraus pitää sisällään katuvalaistuksen uusimisen sekä hulevesiverkoston rakentamisen.

- Hevossuontien raitin raivaustöiden lisäksi alueella tullaan ensi viikosta alkaen tekemään maastomittauksia ja maastokatselmuksia, kertoo liikenneinsinööri Aino Vuopio.

Kokonaisuudessaan Meltolan aluesaneeraus on aikataulutettu toteutettavaksi vuosina 2022–2027.

Tämän tiedotteen kuvassa näkyvä rakentamisen aikataulu on alustava, joten siihen voi tulla muutoksia rakennusurakoiden käynnistyessä.

Asukkaisiin vaikuttavista muutoksista, kuten vesikatkoista sekä poikkeavista liikennejärjestelyistä tullaan tiedottamaan erikseen.

Lisätietoja:

liikenneinsinööri Aino Vuopio, p. 020 617 1205,  aino.vuopioatimatra.fi (aino[dot]vuopio[at]imatra[dot]fi)

Jukka Malinen, Imatran Kiinteistö- ja Aluepalvelu Oy, jukka.malinenatimatrankipa.fi (jukka[dot]malinen[at]imatrankipa[dot]fi)

Muokattu 17.2.2023 kello 15:43: Lisätty Jukka Malisen yhteystiedot Tommi Skyttän tietojen tilalle lisätietojen antajaksi.

Kirjoita kommentti

CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.