Asukaslehti 2/2022: Kari Kinnari suunnistaa eläkepäiville

Ensi toukokuussa näyttelijä Kari Kinnari nousee Teatteri Imatran lavalle viimeistä kertaa vakituisena teatterin näyttelijänä.

Luvassa on Kinnarin päättäjäisnäytelmä, yhden miehen show, jonka käsikirjoittaminen on haastatteluhetkellä vielä meneillään.

Nimi esityksellä jo on: Reitillä. Ohjaajana toimii luotettu kollega Antti Laine.

—Näytelmässä kuljetaan rastilta toiselle. Rastilla voi tapahtua mitä vain, suunnistus sitoo tarinan yhteen, Kinnari kertoo.

– Tiedossa on vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Ainakin niin paljon kuin tämän ikäisen kroppa kestää, Kinnari naurahtaa.

Vauhti paranee

Kinnarin näyttelijänuralle tulee ensi vuonna mittaa 40 vuotta. Siitä yli 30 hän on viettänyt Imatralla.

– Alun perin tulin tänne muutamaksi vuodeksi. Hieman venähti.

Mikä hänet sai jäämään kaupunkiin?

– Työt, ensisijaisesti. Tulin vuonna 1989, Kari Kinnari suunnistaa eläkepäiville ja 1990-luvun lama melkein lopetti näyttelijöiden liikkuvuuden. Uusia paikkoja ei ollut juurikaan tarjolla.

Ei niin, että ratkaisu olisi huonolta tuntunut: Imatra on ollut hyvä kaupunki työskennellä ja asua.

Uralle on mahtunut paljon onnistumisia ja mielenkiintoisia rooleja, Kinnari kertoo. Esimerkiksi viiden vuoden välein vietetyt taiteilijajuhlat ovat jääneet mieleen. Myös puheterapeutti Lionel Loguen rooli tänä syksynä nähtävässä Kuninkaan puhe -näytelmässä on ollut mieluinen.

– Tuntuu, että vauhti vain paranee am - matillisesti, mitä enemmän vuosia on takana. Kai sitä on jotain oppinut, ainakin tunnistamaan omat kykynsä, vahvuutensa ja heikkoutensa.

Enemmän aikaa suunnitella

Mittava ura tulee siis päätökseensä ensi kevään jälkeen. Sen jälkeistä elämää Kinnari ei ole suunnitellut – tai ainakaan hän ei suunnitelmiaan kerro.

– Ainakin minulla tulee olemaan enemmän aikaa suunnitella ja miettiä, mitä tekisi. Näytteleminen jää varmasti hyvin paljon vähemmälle. Ehkäpä alan some-ammattilaiseksi tai ammattiurheilijaksi, tai kirjoitan muistelmat, Kinnari virnistää.

Edessä on elämänmuutos, mutta haikeutta Kinnari ei tunne.

Hän ajattelee päässeensä mukaan moneen ja saaneensa käyttää kykyjään niin monipuolisesti kuin se on ollut mahdollista.

Haikeuden sijaan hän kertoo tsemppaavansa itseään kohti viimeistä työtalvea: hänellä on ollut tapana juosta työmatka, puolitoistakilometriä suuntaansa.

– Tänä syksynä olen ajatellut, että ensi syksynä en enää tätä juokse. Juoksen sitten jossain muualla.

Asukaslehti