Imatralaiskoulut rikkovat osaamisensa rajoja pietarilaiskoulun kanssa

Robotiikka-hankkeen matka on opettajille kiitollinen, koska matkalla olevat oppilaat ovat kiinnostuneita ja tyytyväisiä matkalaisia. Mukana olevat 12 oppilasta osallistuvat kouluissaan joko robotiikkakerhoon tai opiskelevat robotiikkaa valinnaisena aineena.

Pietarissa voidaan majoittua mukavasti hotelliin, koska matkan rahoitus tulee 80-prosenttisesti Nesttec -EU-hankkeelta.

Ohjelma Pietarin pohjoisosassa sijaitsevassa koulu numero 622 on selkeä. Ensimmäisenä päivänä kasataan robotteja ja ohjelmoidaan ne suorittamaan annetut tehtävät. Oman haasteensa työskentelylle tuo se, että kokoaminen ja ohjelmointi tehdään suomalais-venäläisissä pienryhmissä.

Lähtöpäivänä koko 1200 oppilaan koulu käy luokittain ihastelemassa vaikuttavan hyvin toimivia robotteja. Tässä vaiheessa imatralaisten ja pietarilaisten oppilaiden keskinäinen juttukin alkaa vähitellen luistaa.

Kahden kulttuurin taitaja

Mansikkalan koulun kuudetta luokkaa käyvä Justus Tyyskä päätti kokeilla koulun jälkeen pidettävää robotiikkakerhoa syksyllä, kun kerhoa ohjaava opettaja Yrjö Jouhki kävi kertomassa siitä oppitunnilla.

– Kun kävin kerran, niin se tuntui ihan kivalta. Ei se nyt niin kauhean vaikeata edes ollut. Nyt olen oppinut rakentamaan robotteja ja ohjelmoimaan niitä, kertoo Tyyskä, jolla ei ollut aiempaa kokemusta robotiikasta.

Robotiikkaa oppii parhaiten tekemällä.

– Kun venäläiset tuli Imatralle, niin opin parhaiten, kun pääsin parhaaseen ryhmään, jossa oli yksi hyvä tekijä. Se osasi ohjelmoida tosin hyvin niin siltä oppi aika paljon. 

Tyyskän ehdoton valtti suomalais-venäläisessä yhteistyössä on mummon kautta opittu venäjän kielen taito.

– Minulla on yksi pietarilainen kaveri ja meillä on toistemme puhelinnumerot. Tutustuin häneen ekalla kerralla Imatralla (marraskuussa 2019) ja oltiin eilenkin kahdestaan samalla työpisteellä.

Tyyskästä on kiva kun on venäjänkielinen kaveri, jonka kanssa voi treenata kielitaitoaan. Omaa tulevaisuuttaan hän ei ole vielä erityisesti miettinyt. Niin robotiikka kuin venäjän kieli ovat vielä hyviä harrastuksia. 

Ivan Tshernishov tähtää tekniikan alalle

Myös koulu 622:ssa robotiikka on valinnaista. Yhdeksättä luokkaa käyvä Ivan Tshernishov on ollut alakoulusta lähtien kiinnostunut fysiikasta ja tietotekniikasta. Määrätietoinen nuori mies on kokeillut monenlaista teknistä kerhoa ja lisäkoulutusta.

– Aion hakea koulun jälkeen opiskelemaan fysiikkaa, matematiikkaa tai tietotekniikkaa. Mitä aikaisemmin hakemiseen valmistautuu, sen parempi. Koulun pääsemiseen vaikuttaa kaikki, kouluarvosanat, pääsykokeet ja yo-koe. Jokaisessa yliopistossa on omat kriteerinsä.

Ivanin koulupäivälle kertyy mittaa.

– Kerhot alkavat oppituntien jälkeen klo 15.45. Silloin jään robotiikan tai fysiikan kerhoon. Viiteen tai puoli kuuteen menee. Joskus ehdin käydä kotona syömässä, kun koulu loppuu aiemmin. Opetus on minulle sekä harrastus, että keino päästä eteenpäin, Tshernishov kertoo.

Tshernishov on hyvä oppilas, joka ottaa robotteja rakentavassa ryhmässään vastuuhenkilön roolin. Opettaja on kuitenkin auktoriteetti.

– Opettajat osaavat totta kai paremmin. Teen tosin yleensä eri tavalla kuin muut. Joskus se onnistuu ja joskus ei, Tshernishov pohtii.

Robotiikassa opettaja kokee uuden haasteen ja näkee motivaation voiman

Imatran Kosken koululla matemaattisten aineiden opettajana toimiva Minna Parjanne on opettanut matematiikkaa, fysiikkaa ja kemiaa nyt 20 vuotta. Robotit ovat olleet alaa Parjanteen parisen vuotta.

Hänen mukaansa kaikki robotiikkaan mukaan lähtevät oppilaat oppivat ainakin perusasiat seitsemännellä luokalla.

– Robotti pitää osata pistää liikkumaan eteenpäin, kääntymään ja toistamaan samaa toimintoa. Pitää opetella sensoreiden käyttö ja näin onnistuu viivan seuraaminen matolla. Sen jälkeen kun nämä on käynyt läpi, niin voi toteuttaa itseään, Parjanne kertoo.

Opettajan rooli on muuttunut ja se on konkretisoitunut Parjanteelle Robotiikan opettamisen myötä.

– Muutaman vuoden sisällä tullut ilmiö, että opettaja ei ole enää samalla tavalla ”pomo” kuin aiemmin. Erityisesti se näkyy tässä robotiikassa. Pari kolme seiskaluokkalaista osaa joitain asioita paremmin kuin minä ja kysyn joskus heiltä, että miten tämä tehdään? Ensimmäisenä vuonna muka yritin päteä, mutta nyt en edes yritä, Parjanne nauraa.

Robotiikka on myös palkinnut opettajaansa. 

– Niin ei ikinä ennen ole tapahtunut kuten ennen joulua, että en meinannut saada oppilaita ulos luokasta, vaikka tunti oli perjantaisin kahdesta kolmeen iltapäivällä, Parjanne päivittelee.

Ensi syksynä robotiikkaa tarjotaan Kosken koululla kahdeksasluokkalaisille ja jatkossa myös yhdeksännen luokan oppilaille. 

Nesttec –hanke helpottaa opettajien valmistautumista tulevien kurssien opettamiseen paitsi lisäämällä osaamista, mutta myös mahdollistamalla robottien lisäosien hankkimisen.

Samat robotit, erilaiset opetuksen prosessit

Nesttecin myötä Minna Parjanne on päässyt tutustumaan pietarilaiskollegoihin. Koulu 622:n matematiikan ja tietotekniikan opettajan Irina Gausin kanssa kielimuuria on ylitetty puhumalla Google kääntäjän kautta.

Myös viime vuonna nykyiseen kouluun siirtyneelle Gausille robotit ovat tuoreita tuttavuuksia. Syksyllä alkaneen robotiikkakerhon vetämisen yhteydessä hän kävi robotiikkateknologian opettamisen metodikurssin. 

Gausia kiehtoo robotiikassa käytännöllisyys.

– Robotiikassa näen kuinka ohjelmointi muuttuu konkreettiseksi toiminnaksi. Toisaalta robotteja ei käytetä vain ”kerhoissa”, vaan monessa käytännön työssä. Se motivoi myös lapsia. Robotiikka on hyvin kysyttyä tällä hetkellä. Tulee myös uusia aloja, joilla robotiikkaa tarvitaan, Gaus kertoo.

Gaus ei ole Nestec-hankkeessa havainnut, että oppilaiden tekemisessä olisi niinkään kulttuurisia kuin henkilökohtaisia eroja. 

– Jokainen oppilas on yksilöllinen ja ymmärtää ja ratkaisee samanlaisia tehtäviä omalla tavallaan. 

Oppilaiden kulttuurierojen sijaan Gaus on kiinnittänyt huomioita opetuskulttuurien eroihin.

– Opiskeluprosessin erot yllättivät. Teillä se on täysin toisella tavalla organisoitu. Teillä on vapaampaa. Me istumme opettajan pöydän takana. Ei tietenkään aina, mutta yleensä. En osaa sanoa, kumpi on parempi. Riippuu siitä mihin on tottunut, Gaus pohtii.