Kuva
Hakekone tekemässä haketta, josta se ohjattu kulkemaan suoraan rekkaan.

Imatran Lämpö Oy:n tiedote koskien puun haketusta

Tiedote
26.4.2023 16:03
Imatran Lämpö on päättänyt aloittaa puun haketuksen Virasojan biolämpökeskuksen viereisellä uudella terminaalialueella.

Virasojan lämpökeskuksen piha-alueella haketusta on tehty jo pidemmän aikaa.

Haketuksen tarve vähenee ja painottuu jatkossa talviaikaan

Imatran Lämpö ja Stora Enso valmistelevat hukkalämmön talteenottoa koskevaa hanketta, jossa Stora Enson Imatran tehtaiden jätevesistä otetaan lämpöä talteen. Jätevedestä otetaan lämpöpumpun avulla sellaista lämpöä talteen, mikä muutoin jäähdytettäisiin ilmaan tai veteen.

Lämpöpumpuilla talteen otettu lämpö johdetaan Imatran Lämmön kaukolämpöverkkoon, jossa se korvaisi vuositasolla jopa 100 GWh polttoon perustuvaa lämmöntuotantoa.

Näin ollen alun perin ympäristölupahakemuksessa esitetty tarve haketuksen määrälle ja toiminta-ajoille on vähentynyt. Haketusta ei myöskään ole tarve suorittaa jatkuvatoimisesti.

Tämän hetken arvion mukaan haketusta tehtäisiin noin 30 päivänä vuodessa, painottuen talviaikaan. Haketuksen toiminta-aika rajattaisiin arkipäiville klo 7-18 välille. 

Seuraava haketusajankohta on tämänhetkisen tiedon mukaan marras-joulukuussa. Ajankohdasta tiedotetaan erikseen.

Haketusjakson aikana tehdään lisää melumittauksia. Melumittaukset tehdään tilanteessa, jossa haketetaan uuden terminaalin alueella ja mahdollisuuksien mukaan erilaisella laitteistolla kuin syksyn 2022 mittauksien aikana käytettiin. Uusia mittaustietoja käyttäen päivitetään myös melumallinnus. Näin saadaan tarkempaa tietoa haketuksen aiheuttamista meluvaikutuksista.

Tiedote on kokonaisuudessaan luettavissa Imatran Lämpö Oy:n verkkosivuilla

Tiedote alueen asukkaille koskien puunhaketuksen ympäristölupahakemusta Virasojan lämpökeskuksella ja uudella terminaalilla

Lisätietoja:

Tuomas Litmanen, alikonemestari, Imatran Lämpö Oy, p. 020 6174813, tuomas.litmanenatimatra.fi (tuomas[dot]litmanen[at]imatra[dot]fi)
Turo Valkama, käyttöpäällikkö, Imatran Lämpö Oy, p .020 6174805, turo.valkamaatimatra.fi (turo[dot]valkama[at]imatra[dot]fi)
Vesa-Pekka Vainikka, toimitusjohtaja, Imatran Lämpö Oy, p. 020 6174800, vesa-pekka.vainikkaatimatra.fi (vesa-pekka[dot]vainikka[at]imatra[dot]fi)

 

Kirjoita kommentti

CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.