Keskusaseman saneeraus käyntiin
Keskusaseman saneeraus on alkanut. Ensimmäisenä keskusaseman alueella tehdään työmaa-alueen suojauksia ja työmaa-aitojen pystytystä.
– Sisätiloissa taas käynnistyvät purkutyöt, esimerkiksi irtaimiston purku, sekä haitta-aineiden poisto. Koneilla tehtävä purkutyö alkaa elokuun alkupuolella, kertoo rakennuttaja Pasi Huoponen Mitra Imatran Rakennuttaja Oy:stä.
Saneeraussuunnitelman mukaan aseman Tainionkoskentien puoleinen siipi puretaan kokonaan pois. Aseman suuntainen siipi vastaavasti puretaan osittain: kaksi ensimmäistä kerrosta peruskorjataan ja kolmas kerros puretaan. Puretun kerroksen tilalle toteutetaan uusi odotustila.
Muutoksia aseman liikennejärjestelyihin
Keskusasema on suljettu ensi viikon maanantaista 22.7. alkaen. Myös aseman viereinen, asemalaiturille johtava kulkuluiska suljetaan.
– Luiska on työmaakäytössä, ja näin ollen kiinni muulta liikenteeltä, kertoo Huoponen.
Kulku asemalaiturille vievään hissiin tapahtuu kiertotietä: jos auton jättää aseman parkkipaikalle, tulee ensin kiertää purkutyömaa ja ylittää Tainionkoskentie.
– Laiturille vievän hissin kohdalle tehdään väliaikainen suojatie, kertoo Huoponen.
Hissin läheisyyteen tulee autoille jättöpaikka.
![Karttakuva, johon on merkattu keskusaseman työmaa-alue, kiertotie asemalaiturille sekä linja-autopysäkin ja taksitolpan uudet sijainnit.](/sites/default/files/styles/wide/public/2024-07/imatra-keskusasema-tyomaa-alue.jpg.webp?itok=39oKfuBr)
Aseman kohdalla olevat kevyen liikenteen väylä ja Tainionkoskentien toinen ajokaista Tainionkosken suuntaan suljetaan saneerauksen ajaksi.
Taksitolpan ja linja-autopysäkin paikka vaihtuu
Keskusasemalla sijaitsevan taksitolpan paikka vaihtuu ensi viikosta alkaen Tainionkoskentien varteen, asemalaiturille vievän hissin läheisyyteen, ja Tainionkoskentien varressa oleva paikallisliikenteen linja-autopysäkki siirtyy Tainionkoskelle päin. Kaukoliikenteen linja-autot kulkevat normaalisti keskusaseman pysäköintialueelle.
Pysäköintialueella Tainionkoskentietä lähinnä olevat parkkipaikat jäävät työmaa-alueen sisään, mutta Vuoksen puoleisille parkkipaikoille voi saneerauksen aikanakin jättää auton parkkiin.
Keskusaseman käteisautomaatti on jo poistettu käytöstä, ja aseman sulkeutuessa asemalla ei ole käytössä wc-tiloja.
Lisätietoja:
rakennuttaja Pasi Huoponen, Mitra Imatran Rakennuttaja Oy, pasi.huoponenmitra.fi (pasi[dot]huoponen[at]mitra[dot]fi), p. 05 235 2826
Päivitetty 16.7.2024 kello 17.11: Lisätty tieto, että hissin kohdalle tulee jättöpaikka.
Mihin pyörän voi jättää…
Mihin pyörän voi jättää jatkossa?
Kyllä joku wc tulisi saada…
Kyllä joku wc tulisi saada asemalle, esim. parakki (sinne pääsisi liikuntaesteiset myös). Toisinaan junaa voi joutua odottamaan kauankin.
Hei Tuula, kiitos…
Hei Tuula,
kiitos viestistäsi. Asemalaiturille pääsee hissillä Tainionkoskentien varresta. Hissin kohdalle tulee autoille jättöpaikka.
Lisäksi väliaikaisen suojatien kohdalla reunakiveyksiin tehdään luiskat.
Miten junaan pääsee liikunta…
Miten junaan pääsee liikunta-esteiset?
Pyörätuolin ja rollaattorin käyttäjät?? Joilla ei ole avustajaa. Mihin taksit tai autolla heitä tuovat pääsevät mahdollisimman lähelle hissiä?? Koska luiska laiturille on suljettu?
Kirjoita kommentti