Kuva
Lasten liikuntamaa-tapahtuma urheilutalolla.

Lasten liikuntamaat alkavat jälleen syyskuussa

Tiedote
1.9.2023 07:57
Liikkumaan pääsee lähes joka viikonloppu. Urheilutalon lisäksi liikuntamaa-tapahtumia järjestetään Mansikkalan koululla sekä uimahallissa.

Syksyn ensimmäinen lasten liikuntamaa järjestetään sunnuntaina 10.9. urheilutalolla. Sen jälkeen liikkumaan pääsee lähes joka viikonloppu, sillä urheilutalon lisäksi liikuntamaa-tapahtumia järjestetään myös Mansikkalan koulun liikuntasalissa sekä uimahallissa.

—Konsepti on samanlainen kuin aikaisemminkin. Esillä on erilaisia liikuntavälineitä, joilla lapset saavat leikkiä ja liikkua vapaasti. Toiminta on valvottua mutta ei ohjattua, liikunnanohjaaja Suvi Seppänen kertoo.

Mansikkalan koulun liikuntamaa on maksuton. Urheilutalon liikuntamaa maksaa 1,60 euroa/lapsi.

Vesiliikuntamaahan lipun tarvitsee lapsen lisäksi myös aikuinen. 6–12-vuotiaan Lapsen lippu maksaa 3,20 euroa ja aikuisen 6,50 euroa. Alle 6-vuotiaat pääsevät uimahalliin maksutta.

Urheilutalon ja uimahallin liput ostetaan urheilutalon lippuautomaatista.

Lisätietoja:

Liikunnanohjaaja Suvi Seppänen, suvi.seppanenatimatra.fi (suvi[dot]seppanen[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 5356

Kirjoita kommentti

CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.