Kuva
Ilmakuva Meltolasta.

Meltolan koko aluesaneerauksen aikataulu nopeutuu vuodella

Tiedote
13.8.2024 10:25
Tänä syksynä urakat käynnistyvät myös Rekikadulla, Lampsiinkadulla ja Kelkkakujalla.

Kesäkuussa kaupunkikehityslautakunta hyväksyi investointiohjelman muutosesityksen, jonka myötä muilta kohteilta ylijäänyttä määrärahaa siirretään Meltolan aluesaneeraukseen. Siten Meltolasta saadaan syksylle vielä yksi uusi urakka-alue toteutukseen.

 —    Tällä on tarkoitus nopeuttaa Meltolan aluesaneerauksen kokonaisuutta vuodella, liikenneinsinööri Aino Vuopio kertoo.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan Meltolan aluesaneerauksen kokonaisuuden oli määrä päättyä vuonna 2027.

—    Rekikadun, Lampsiinkujan ja Kelkkakujan saneerauksen urakoitsijaksi on valittu GRK. Työt käynnistyvät elokuun lopulla. Tarkemmasta ajankohdasta tiedotetaan erikseen ennen töiden alkamista, kertoo paikallisvalvoja Konsta Toikka Mitralta.

Tänä kesänä saneeraustyöt ovat olleet käynnissä Meltolan Valjaskadulla ja Sompakadulla. 

Lisätietoja:

liikenneinsinööri Aino Vuopio, Imatran kaupunki, aino.vuopioatimatra.fi (aino[dot]vuopio[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 1205
paikallisvalvoja Konsta Toikka, Mitra Imatran Rakennuttaja Oy, konsta.toikkaatmitra.fi (konsta[dot]toikka[at]mitra[dot]fi), p. 05 235 2829

Kirjoita kommentti

CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.