Kuva
Karttakuva.

Päivitetty: Karhusuontien sekä siihen suoraan liittyvien katujen kiinteistöjen juomaveden keittokehotus

Tiedote
7.8.2024 15:36
Keittokehotus on purettu. Mikrobinäytteet olivat laadultaan erinomaisia. Putkistosta irronnut rauta aiheutti veden värjääntymisen.

Karhusuontien sekä siihen suoraan liittyvien katujen kiinteistöjen talousvettä ei tarvitse enää keittää käyttöä varten.

Keittokehotus annettiin maanantaina 5.8., sillä alueen talousvedessä havaittiin poikkeavaa värjääntymistä lauantai-illasta 3.8. alkaen.

—    Keittokehotus annettiin varotoimenpiteenä. Vedestä otettiin näytteitä sunnuntaina ja tulokset valmistuivat alkuviikosta, ympäristöpäällikkö Sanna Hämäläinen kertoo.

Muilla alueilla poikkeamia ei ole havaittu.

—   Talousvesinäytteissä oli rautapitoisuus koholla, mikä on todennäköisimmin aiheuttanut veden värimuutoksen. Keskiviikkona 7.8. saatiin vielä viimeiset talousveden laadunvarmistusanalyysien tulokset, Hämäläinen kertoo.

Vedessä olleen värjäymän epäillään johtuneen perjantai-illan ukkosten aiheuttamista pumppauksen sähkökatkoksista, jolloin verkostoon kohdistuneet paineiskut irrottivat putkistosta rautaa veden sekaan.

— Jos värjäymää vielä ilmenee, niin se poistuu vettä juoksuttamalla, vesihuoltopäällikkö Kari Pietarinen Imatran vedeltä sanoo.

Mahdollisista havainnoista voi ilmoittaa sähköpostilla osoitteeseen terveysvalvontaatimatra.fi (terveysvalvonta[at]imatra[dot]fi) tai imatranvesiatimatra.fi (imatranvesi[at]imatra[dot]fi)

Imatran vesi ja Imatran kaupunki pahoittelevat asukkaille aiheutunutta vaivaa. Tiedottaminen aiheesta päättyy.

Lisätietoja:

Ympäristöpäällikkö Sanna Hämäläinen, sanna.hamalainenatimatra.fi (sanna[dot]hamalainen[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 1034

Vesihuoltopäällikkö Kari Pietarinen, kari.pietarinenatimatra.fi (kari[dot]pietarinen[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 4399

Muokattu 7.8.2024 kello 15:36: Keittokehotuksen purkaminen ja talousveden värjäymän syy päivitetty tiedotteeseen.

Muokattu 6.8.2024 kello 14:20: Lisätty Hämäläisen kommentti talousvesinäytteiden rautapitoisuudesta ja viimeisten tulosten saapumisesta 7.8., jolloin asiasta tiedotetaan uudelleen.

Muokattu 5.8.2024 kello 13:52: Lisätty tieto ingressiin vesinäytteiden ottamisesta ja niiden käynnissä olevasta tutkinnasta. Lisätty myös tieto mihin voi ilmoittaa mahdollisista havainnoista ja, että asiasta tiedotetaan seuraavan kerran 6.8..

 

 

Kirjoita kommentti

CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.