Kuva
Niki Tuuli istuu Imatranajo-radan ylittävän sillan kaiteella kesällä.
Ratamoottoripyöräilijä Niki Tuuli on Imatra-lähettiläs 2023

Ratamoottoripyöräilijä Niki Tuulen kanssa on solmittu Imatra-lähettilässopimus

Tiedote
5.4.2023 15:34
Markkinointiyhteistyösopimus on voimassa vuoden 2023 loppuun asti.

Nikin julkaisuissa tullaan vuoden mittaan näkemään Imatraa aktiivisen urheilijan silmin, rentoa vapaa-aikaa tietysti unohtamatta.

- Niki Tuuli edustaa Imatran rouheaa brändiä loistavasti. Hänessä yhdistyvät niin Imatranajojen henki, motorsport, vauhti ja vaaralliset tilanteet kuin treenit hikeä säästelemättä Imatran lenkkimaastoissa. Olen todella iloinen, että Niki jatkaa urheilijalähettiläidemme tiimissä, myyntipäällikkö Anni Toiviainen Imatra Base Campista kertoo.

 Niki on aloittanut Supersport-luokan MM-sarjassa kauden vahvasti pokaten jo ensimmäisen palkintokorokesijansa ollessaan maaliskuussa Indonesian osakilpailuissa 3.

- Nyt on kaksi kisaviikonloppua tältä kaudelta takana, Australiassa ja Indonesiassa. Kolmen sakkiin on tavoitteena mm-sarjan loppupisteissä päästä, hän sanoo.

Imatralla hän ehtii käymään kotonaan aina kilpailujen välissä.

- Monipuolisesti tulee silloin aina ulkoiltua, meillä kun on täällä niin mahtavat mahdollisuudet siihen, Niki mainitsee.

- Enää en tosin juoksua harrasta, kun lähti niitä varpaita viime kesänä, mutta kaikkia muita lajeja mahdollisuuksien mukaan kylläkin, hän lisää.

Lisätietoja:

myyntipäällikkö Anni Toiviainen, Imatra Base Camp Oy, anni.toiviainenatimatra.fi (anni[dot]toiviainen[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 1002

Kirjoita kommentti

CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.