Kuva
Hölmlöläiset-näytelmän näyttelijlöitä ja ohaaja poseeraavat kameralle.
Marko Kurikka (vas.), Aki Honkatukia, Ulla-Maija Järnstedt ja Hanna Kaskela.

Teatteri Imatran Hölmöläiset tuo näyttämölle tutut tarinat pienellä päivityksellä

Tiedote
6.3.2023 11:01
Omintakeisille hölmöläisille ei näyttämöllä naureskella, vaan huumori löytyy muualta, sanoo ohjaaja Ulla-Maija Järnstedt. Kaiken takana on erilaisuuden hyväksyminen.

Tiedossa on äksöniä alusta loppuun, lupaa näyttelijä Aki Honkatukia.

Hän puhuu hölmöläisistä. Nämä suomalaisille tutut kansansatujen sankarit seikkailevat Teatteri Imatran Pikku Hiisi -näyttämöllä tänä keväänä.

Näytelmän harjoitukset ovat olleet käynnissä muutaman viikon ajan. Valmista käsikirjoitusta ei ollut, vaan ohjaaja Ulla-Maija Järnstedt sekä näyttelijät Hanna Kaskela, Marko Kurikka sekä Aki Honkatukia ovat työstäneet käsikirjoitusta yhdessä satujen pohjalta.

Työtä on tehty esimerkiksi improvisaation keinoin.

Pikkuhiljaa harjoituksissa on rakentunut näytelmä hölmöläisten tutuista tarinoista.

—Napattiin mukaan niitä tutuimpia satuja. Mukana on esimerkiksi valon kantaminen sisään säkillä ja ruispellossa uinti, Kurikka kertoo.

Vanhat tarinat on tuotu tähän päivään, mutta perinteet on säilytetty. Lavalla on hitunen kansallisromantiikkaa ja perinteitä, ja sitäkin enemmän huumoria ja hyvää mieltä.

Huoleton kokonaisuus lapsille ja aikuisille

Pikku Hiisin -näyttämön hölmöläiset ovat touhukasta, yritteliästä ja hyväsydämistä porukkaa. Sisuakin heiltä löytyy: jos asiat eivät heti onnistu, niitä kokeillaan uudestaan.

Saduissa hölmöläiset pelastaa pinteestä usein ulkopuolinen hahmo, joka tulee neuvomaan ja vähän nauramaankin typerille hölmöläisille.

Imatralla hölmöläisille ei naureskella.

—Meillä on tähän toisenlainen ratkaisu. Kaiken takana on ajatus erilaisuuden hyväksymisestä ja siitä, että erilaiset ihmiset ajattelevat asioista eri tavoin. Hölmöläisten tapa toimia voi olla erilainen, mutta ei väärä, Järnstedt sanoo.

Tavoite on rakentaa huoleton kokonaisuus, jonka parissa viihtyvät niin lapset kuin aikuiset.

—Katsomossa voi hetkeksi astua satumaailmaan ja unohtaa kaiken muun. Saa tulla ilman lapsiakin, Kaskela vinkkaa.

Lisätietoja:

Ohjaaja Ulla-Maija Järnstedt, p. 050 585 2990

HölmöläisET

Työryhmä

Tarinat perustuvat Suomalaisiin kansansatuihin.
Dramatisointi Ulla-Maija Järnstedt ja työryhmä
Ohjaus Ulla-Maija Järnstedt
Lavastus- ja pukusuunnittelu Irina Kurkinen
Valosuunnittelu Johannes Hallikas
Äänisuunnittelu Keijo Miettinen
Kampaukset Sonja Pöyhiä
Lavastuksen toteutus Janne Kupiainen

Rooleissa Aki HonkatukiaHanna Kaskela ja Marko Kurikka 

Kirjoita kommentti

CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.