Kuva
Jalkapallomaali, urheilukenttä ja leikkiviä lapsia.
Kostinpuistossa on monipuoliset liikuntamahdollisuudet.

Kostinpuisto on valmis, myös urheilutalon ulkoliikuntapuisto on laajentunut

Tiedote
7.9.2020 17:28
Urheilutalon ja Mansikkalan koulukeskuksen läheisyydessä on monipuoliset ulkoliikuntamahdollisuudet.

Kostinpuiston lähiliikuntapaikka on valmistunut. Uimahallin ja urheilutalon eteen, Mansikkalan koulukeskuksen viereen rakennetulta liikuntapaikalta löytyy muun muassa keinuja, tasapainovälineitä sekä pieni urheilukenttä esimerkiksi pallopelejä varten.

Talvella kentälle on säiden salliessa tarkoitus jäädyttää luistelukenttä. Kentän laidalla on pieni rakennus, jotka toimivat talvella pukukoppina.

Kostinpuisto on arkipäivisin Mansikkalan koulukeskuksen oppilaiden käytössä. Puistoon pääsee kulkemaan turvallisesti alikulkutunnelin kautta.

”Laitteisto on suunniteltu niin, että alueelta löytyy mielenkiintoista tekemistä kaikille aina varhaiskasvatuksesta lukioikäisiin saakka. Tarkoitus on, että oppilaat voivat käyttää puistoa pitkien välituntien aikana”, hyvinvointi- ja koulutuspalveluiden erityisasiantuntija Harri Valtasola kertoo.

Iltaisin puisto on kuntalaisten vapaassa käytössä. Ainakaan toistaiseksi alueelle ei ole suunniteltu käyttövuoroja.

Urheilutalon ulkoliikuntapuistoon uusia laitteita

Myös urheilutalon edessä oleva ulkoliikuntapuisto on täydentynyt syyskuun alussa. Puistoon on asennettu neljä uutta laitetta selkä-, vatsa ja jalkalihasten treenaamiseen.

”Nyt puistossa on aikaisempaa monipuolisemmat mahdollisuudet lihaskuntoharjoitteluun”, liikunnanohjaaja Riitta Pellinen iloitsee.

 

Lisätietoja:

Kasvatus- ja opetuspalveluiden erityisasiantuntija Harri Valtasola, p. 020 617 5555, harri.valtasolaatimatra.fi (harri[dot]valtasola[at]imatra[dot]fi)

Liikunnanohjaaja Riitta Pellinen, p. 020 617 7202, riitta.pellinenatimatra.fi (riitta[dot]pellinen[at]imatra[dot]fi)