Kuva
Kuumeen mittaamista lapselta
Rutiininomaisesti alle 12-vuotiaita lapsia ei enää testata, ellei lapsella ilmaannu voimakkaita oireita.

Eksote tiedottaa: Omaehtoinen karanteeni ei ole rangaistus

Tiedote
24.11.2020 17:35
Eksote muistuttaa ulkomailla matkustavia omaehtoisen karanteenin merkityksestä.

 Matkustamista ulkomaille ei tällä hetkellä suositella. THL luokittelee liikennevalomallissaan esimerkiksi Venäjän harmaaksi maaksi. Harmaissa tai punaisissa maissa liikkuvien tulee joka kerta tällaisesta maasta palattuaan jäädä omaehtoiseen 10 vuorokauden karanteeniin.

Omaehtoinen karanteeni ei ole rangaistus rajan ylittämisestä, vaan sen tarkoitus on suojella väestöä koronaviruksen leviämiseltä.

Omaehtoisessa karanteenissa suositeltavaa on, että et mene työpaikalle, kouluun, opiskelupaikalle tai muualle kodin ulkopuolelle, vaan pysyt kotona. Näin suojaat muita tartunnalta.

Suositeltavaa on, että lapsi ei osallistu varhaiskasvatukseen, kun hän on omaehtoisessa karanteenissa. Opetukseen osallistuvan lapsen tai nuoren on myös suositeltavaa jäädä kotiin. Opetuksen järjestäjän kanssa tulee sopia opetuksen erityisjärjestelyistä. Työnantajan kanssa tulee sopia toimintatavoista 10 päivän ajan matkalta paluun jälkeen.

Omaehtoista karanteenia voi lyhentää kahdella negatiivisella koronavirustestillä.

 

Lisätietoja THL:n sivuilta: https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/matkustaminen-ja-koronaviruspandemia