Kuva
Jäinen tie
Tiet ovat nyt todella liukkaat.

Paikallisliikenne kokonaan jumissa Imatralla

Tiedote
29.12.2020 19:17
Neljä Pohjolan Liikenteen autoa seisoo liukkauden takia. Hiekka ei pysy ajoradalla sateen vuoksi.

Imatran paikallisbussiliikenne on kokonaan seisahtunut illansuussa tiistaina 29.12. Syynä tähän on liukas keli.

─ Neljä Pohjolan Liikenteen autoa on tällä hetkellä jumissa ajoradalla, koska ajotiet ovat todella liukkaat jäätävästä sateesta johtuen. Ne odottavat parhaillaan avustavaa kalustoa, kaupungininsinööri Päivi Ala-Vannesluoma.

Kaikille kyydissä olleille matkustajille on järjestetty korvaava kyyti eikä henkilövahinkoja ole tapahtunut.

Yksi pikkubussi saadaan liikenteeseen kolmannelle linjalle piakkoin. Kello 19 mennessä liikenteeseen saadaan vielä kaksi autoa. Mikäli ajokeli ei enää pahene, joukkoliikenne pystytään palauttamaan poikkeavalla kalustolla mahdollisimman normaaliksi illan aikana.

Kipan ja alihankkijoiden  hiekoitusautot ja traktorit ovat olleet liikkeellä aamuviidestä alkaen. Koneilla on hiekoitettu pääväyliä koko ajan, mutta hiekka ei pysy ajoradalla sateen vuoksi. Myös liikenne heittää irtohiekan sivuun.

- Jos ajamaan ei ole pakko lähteä, sitä ei kannata tänä iltana tehdä, Kipalta vinkataan.

 

Lisätietoja:

kaupungininsinööri Päivi Ala-Vannesluoma, puh. 020 617 4418 paivi.ala-vannesluomaatimatra.fi (paivi[dot]ala-vannesluoma[at]imatra[dot]fi)