Imatrankosken kesänavaus huipentuu kosken ylitykseen slacklinella ja kevään ensimmäiseen koskinäytökseen
Imatran kaupunkikeskustat ry:n toiminnanjohtaja Mervi Leinosen mukaan Imatrankosken kesänavauslauantaissa 21.5. on tänä vuonna tavallista enemmän säpinää.
– Lasten katumaalaustapahtuma on siirretty perjantailta lauantaiaamulle. Ajateltiin, että ihmiset pääsisivät paremmin paikalle. Ekstraa on myös Inkeri-teoksen julkistaminen. Myös uudelta vuodelta siirretty slackline-kävely koskiuoman yli tuli uutena juttuna, Leinonen kertoo.
Kanta-Imatra Seuran organisoiman keräyksen turvin toteutettu Inkeri-teos julkistetaan kello 10. Inkerinaukion kosken puoleisessa päädyssä.
– Moni turisti on etsinyt Inkeri-patsasta Imatralta. Vihdoin sitä vastaava teos Imatralle saadaan, iloitsee Imatran kaupungin tapahtumatuottaja Mari Haaparanta, joka on itsekin toiminut vuoden Imatran Inkerinä.
Inkeri-teoksen on tehnyt imatralainen Riku Tuuha.
Imatra-areenassa keskustelua Imatrasta
Imatra-areena palaa kesänavaukseen parin vuoden koronatauolta kello 12 Keskustelun päätteeksi jaetaan Osallistu ja vaikuta -palkinto noin kello 13.
Areenaan kerättiin kysymyksiä yleisöltä. Yhteysjohtaja Tea Laitimon mukaan kysymyksiä tuli laidasta laitaan kolmisenkymmentä kappaletta.
– Kyllä näistä näkee, mitä lehdistössä on kirjoitettu. Nuoret ja elinvoima puhuttaa. Myös viihtyisyyteen liittyviä kysymyksiä on. Odotan asiallista ja avointa keskustelua, Laitimo kertoo.
Viidettä kertaa jaettava osallistu ja vaikuta -palkinto jaetaan yleisön ehdotusten joukosta. Ehdotuksia Osallistu ja vaikuta -työryhmälle tuli kaikkiaan 20.
Imatra-areena ja Osallistu ja vaikuta -palkinnon myöntäminen striimataan Imatran kaupungin YouTube- ja Facebook-kanaville.
Tapahtuman koko ohjelman näet Imitsin verkkosivuilta.
Lisätietoja:
Imitsin toiminnanjohtaja Mervi Leinonen, infoimitsi.fi (info[at]imitsi[dot]fi), 040 550 33 27
Tapahtumatuottaja Mari Haaparanta, mari.haaparantaimatra.fi (mari[dot]haaparanta[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 1096
Yhteysjohtaja Tea Laitimo, tea.laitimoimatra.fi (tea[dot]laitimo[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 2212
09.00 Torin kesänavaus Inkerinaukiolla
- musiikkia, Imatran Puhallinorkesteri
- Imatran kaupunki tarjoaa ilmaiset torikahvit
- Ilmaiset kirppispaikat myyjille
- Torikauppiaat järjestävät arvontaa
10.00 Inkeri -teoksen julkistaminen, Inkerinaukion kosken pääty
- musiikkia
- juhlapuheita
- Inkeri -teoksen julkistaminen
10.00 Lasten katumaalaus tapahtuma, kävelykatu Koskenparras
11.00 Kesänavaus Koskenpartaan esiintymislavalla
- puheita ja tervehdyksiä
- Vuoksen Neiet
- Sirkuskoulu Soihtu
- Imatran Puhallinorkesteri soittaa kesäisiä sävelmiä
12.00 Esiintymislavalla
- Imatra-areena
- Osallistu ja vaikuta -palkinnon jakaminen
11-13 Nepparilla
- poniratsastusta
- pomppulinnat
- kääpiövuohet Lassi ja Leevi sekä Jalmari-aasi ovat hoidettavina ja syötettävinä
11.30 Imazing race -kaupunkisuunnistus fantasiahengessä
- Ilmoittautuminen klo 11.30 Lindexin vieressä
- Lähtö klo 12.00 Nepparin portaiden yläpäästä
- Palkintojen jako n. klo 14.30.
17.30-18.30 Slackline -Imatran kosken ylitys
18.00 Kesän ensimmäinen koskinäytös