Kuva
Ilmakuva Mansikkakosken ratasillasta.
Mansikkakosken ratasilta

Mansikkakosken ratasilta valmistui

Tiedote
21.12.2020 15:59
Luumäki-Imatra-ratahankkeeseen kuuluva Mansikkakosken ratasillan rakennusurakka valmistuu joulukuussa 2020. Kokonaisuuteen kuului uuden, kahden raiteen ratasillan rakentaminen sekä sillanrakennustöistä johtuvien alittavien väylien muutostyöt.

Mansikkakosken ratasilta on nyt valmis, tiedottaa Väylävirasti. Rautatieliikenteen edellyttämät ratarakenteet toteutetaan sillan kannelle toisen rakennusurakan yhteydessä. Junaliikenne pääsee uudelle sillalle kesällä 2021.

- Sillan rakentaminen on ollut valtavan mielenkiintoinen rakennusprojekti, eikä vähiten sillan haastavasta rakennuspaikasta johtuen keskellä Vuoksen virtauksia, kertoo Luumäki-Imatra-ratahankkeen projektipäällikkö Joonas Hämäläinen Väylävirastosta.

Mansikkakosken ratasillan rakentaminen aloitettiin tammikuussa 2019. Urakoitsijana toimi NRC Finland Oy.

Ratasilta on yksi kolmesta hankkeella toteutettavista korjausvelkakohteista. Aiemmin on jo valmistunut Vanhan Vt6 alikulkusilta. Kolmantena korjausvelkakohteena hankkeeseen kuuluu Saimaan kanavan uuden ratasillan rakentaminen.

Lue Väyläviraston tiedote kokonaisuudessaan Väyläviraston verkkosivuilta tästä linkistä.

 

Lisätietoja:

Joonas Hämäläinen, projektipäällikkö, Väylävirasto, puh. 029 534 3536, joonas.hamalainenatvayla.fi (joonas[dot]hamalainen[at]vayla[dot]fi)

Kimmo Saarela, projektipäällikkö, Welado, puh. 040 712 9434, kimmo.saarelaatwelado.fi (kimmo[dot]saarela[at]welado[dot]fi)